IdaFram_Kaikki meni_20120209

Menikö tosiaan kaikki? »

Panu Laaksonen 9.2.2012 10:36 – Idan blogi

Iltalehti värjäsi tämän aamun lööpissään Suomen mustaksi. Tuomiopäivän otsikkona on - ei enempää eikä vähempää kuin – “Kaikki meni“. Jos en väärin muista, edelliset “mustat kannet” on nähty inhimillisen hädän kannalta hieman vakavammissa tapauksissa. Aasiassa ja Afrikassa kuoli vuoden 2004 tsunamin tuloksena jopa 230 000 ihmistä. Japanin maanjäristyksessä ja tsunamissa maaliskuussa… jatkuu »

Anne ja muutos

Tämän kampanjan tehojen arvioinnissa usko on koetuksella. Medialähetysjärjestö IRR-TV:n Mahdollisuus muutokseen -kampanjan kontaktitavoite on Markkinointi&Mainonta -lehden artikkelin (19/11) mukaan ylittynyt moninkertaisesti. Myös haluttu 90% peitto pääkaupunkiseutulaisista on pitkälti saavutettu. Mahtavaa! Kampanjan budjetti tosin tuplaantui projektin edetessä noin 800 000:n euroon. Lisäksi kampanjassa on työskennellyt yli 100 vapaaehtoista. Työtuntien määrää ei… jatkuu »

Etsin joukkoihini kokenutta asiakkuusjohtajaa. Vastaat toimistoni toisesta tulosyksiköstä, jonka vastuulla on 2-3 yhtiöni tärkeimmistä asiakkaista. Toimit myös kaksi suunnittelutiimiä sisältävän yksikön esimiehenä. Edellytän useamman vuoden työkokemusta vastaavista tehtävistä, ja arvostan kauppatieteiden, viestinnän tai tuotantotalouden korkeakoulututkintoa. Jos olet etsimäni henkilö tai tunnet tehtävään sopivan henkilön, ole hyvä ja ota yhteyttä Teemu… jatkuu »

IdaFram_Markkinointijamainonta_Potkuistapiristysta_20111012

Kirjoitimme konsernimme toimarin Teemu Jokisen kanssa Markkinointi&Mainontaan kommentin “Potkuista piristystä toimintaan”, joka julkaistiin vierasblogikirjoituksena. Lue kommentti Marmain sivustolta.

Toimin asiantuntijana Mainostajien liiton Tehokas sähköpostisuora -seminaarissa 4.10.2011. Seminaari järjestetään Messukeskuksessa ja se sopii erityisen hyvin henkilöille, jotka ovat parhaillaan suunnittelemassa sähköpostisuoran hyödyntämistä markkinoinnissa tai ovat juuri aloittaneet sähköpostisuoran hyödyntämisen. Kokeneemmille sähköpostisuoran tekijöille seminaari tarjoaa hyvän kertauksen. Seminaariesitykseni on selattavissa suoraan alta ja klikkaamalla Slideshare-palvelussa: Mainostajat sahkopostisuora idafram_esitys_20111004

Yahoo näyttää mallia käyttäjäystävällisen uutispalvelun rakentamisessa. Talouselämän artikkelin mukaan Yahoon järjestelmä käy läpi 100 gigatavua käyttäjäpalautetta joka viides minuutti. Samassa ajassa palvelu muodostaa analyysin perusteella etusivun kävijöille 45 000 erilaista etusivunäkymää. Tulokset ovat häkellyttävän hyviä. Etusivun klikkausmäärät ovat kasvaneet peräti 270%. Yksi mainosrahoitteisen palvelun menestyksen kulmakivistä on mainosten näyttökertojen määrä…. jatkuu »

IdaFram_IS_aitiysvaate_20110923

Yhtiökumppanini puoliso julkaisi Huuto.net -verkkohuutokaupassa ilmoituksen, jossa hän kauppaa käytettyjä äitiysvaatteitaan. Ilmoituksen ote on vähintäänkin raflaava. Vaatepaketin esittely alkaa lakonisella toteamuksella “Tää on sellaisen äipän vaatepaketti, joka ei halua teettää mahastaan kipsimuottia ja kuuluttaa koko maailmalle, että siittiö ja munasolu ovat kohdanneet“. Myös yksittäisten vaatteiden esittelyt antavat kyytiä raskausajan ihanuudelle…. jatkuu »

Sanoman myyntilistalle päätynyt R-kioski tiedotti tänään kesän myyntinsä sujuneen mainiosti. Onnittelut Ärrälle! Olen mukana Ärrän kesässä toteuttamassa Suomen suurimmat Ärpajaiset yhdessä R-kioskin tiimin kanssa. Ärpajaisissa kaikki Ärrältä yli 5 eurolla ostavat saavat Ärrä-arvan. Jaossa  on yli 2,5 miljoonaa voittoa, tuotepalkinnoista matkaan maailman ympäri. Ärpajaisia vietetään 31.8.2011 saakka tai niin kauan… jatkuu »

Loman aikana sain uudet lattiat. Kyllä nyt kelpaa.

Lomat loppu »

Ida 1.8.2011 14:59 – Idan blogi

Rillattu on, uitu on, saunottu on, kalastettu on, reissattu on, rusketuttu on. Ja nyt ollaan taas toimistolla koko rökörössi. Lomat on siis pidetty ja Idassa mennään virtaa täynnä kohti syksyä. Työniloa kaikille muillekin lomansa päättäneille.

Tälle lomalle toimistoni tyhjeni oiekin kunnolla. Elokuussa aloitetaan uudella lattialla.

Lomailen heinäkuun ja palaan toimistolle uudessa puhdissa maanantaina 1.8. Loma-aikana toimistoni on suljettu. Lomani aikana kaikkiin kiireellisiin pyyntöihin vastaa toimitusjohtajani Panu Laaksonen. Panun tavoittaa parhaiten tekstiviestillä numerosta 040 517 79 31. Sähköpostit hän lukee laiturinnokasta aina tarpeen mukaan. Panun sähköpostiosoite on panu.laaksonen@idafram.fi. Hyvää ja ansaittua lomaa kaikille asiakkailleni, yhteistyökumppaneilleni ja… jatkuu »

IdaFram_Barcelona_20110630

Markkinoinnin La Masia »

Panu Laaksonen 30.6.2011 10:44 – Idan blogi

Gert Remmel kirjoittaa Urheilulehdessä FC Barcelonan ylivoimaisuudesta ja luovuudesta. Hän väittää, ettei Barçan peli ole luovaa, vaan päinvastoin lähes automatisoitua. Yksittäiset ratkaisut pelin sisällä ovat toki luovia, mutta keskeinen menestystekijä on joukkueen pelillinen identiteetti. Identiteetti, joka on Barcelonalla vahvempi kuin millään muulla joukkueella. Lue Remmelin artikkeli kokonaisuudessaan tästä (Pdf, 4… jatkuu »

Tuorein uutiskirjeeni on lähtenyt tänään tilaajille. Aiheina Näönvapaus, Sosiaalinen media B2B-myynnissä ja markkinoinnissa -seminaari ja markkinointiviestintätoimistojen imagotutkimus. Löydät uutiskirjeeni täältä. Tilaajaksi voit ryhtyä uutiskirjesivullani.

IdaFram_B2B_20110505

Sosiaalisen median mahdollisuudet B2B-myynnissä ja markkinoinnissa -aamiaisseminaari on onnistuneesti takana. Kahden tunnin tiiviissä kokonaisuudessa edettiin B2B-markkinoinnin yleisistä haasteista uudenlaisiin tapoihin tehdä asiakas- ja myyntityötä. Yhdessä ICMI:n ja IPSS:n kanssa järjestämäämme tilaisuuteen osallistui yli 120 B2B-myynnin ja -markkinoinnin osaajaa. Kiitos kaikille osallistujille aktiivisuudesta! Tilaisuuden huikean suosion ansiosta pyrimme järjestämään uuden vastaavan… jatkuu »

Henkilöstössäni on tapahtunut muutamia muutoksia. Planner Samuli Salokangas on muuttanut Lahteen ja siirtyy samalla mainostoimisto MBE:n strategiseksi suunnittelijaksi. Asiasta uutisoi tänään ainakin Marmai. Copywriter Laura Keski-Orvola taas jatkoi matkaansa Alkuvoimaan ja Account Manager Tanja Ylikangas jäi äitiysvapaalle. Tanjan paikalla työskentelee nyt Project Manager Jenni Forsblom. Jenni on jo ottanut hoitaakseen Tanjan… jatkuu »

IdaFram_vappu2011_20110430

Kuplivaa vappua ihan kaikille.  T. Ida

250 000 virhelahjoitusta? »

Panu Laaksonen 14.4.2011 13:13 – Idan blogi

Ottopisteistä vastaava Automatia kertoi keskeyttäneensä Plan Suomi Säätiön kanssa toteutetun keräyskampanjan. Osa automaateilla asioivista oli kokenut keräyksen toteutustavan hankalaksi. Huolta aiheutti etenkin näkövammaisten ja vanhusten selviytyminen ottotapahtumasta. Olisiko 250 000 euroa kehitysmaiden tyttöjen hyväksi kerännyttä kampanjaa kuitenkin voinut ongelmista huolimatta jatkaa? Ottotapahtumia on Automatian mukaan ollut kampanja-aikana yli 5 miljoonaa. Virheellisiä… jatkuu »

IdaFram_Earthhour_20110324

  Earth Hour on WWF:n maailmanlaajuinen ilmastotempaus, joka järjestetään seuraavan kerran ensi lauantaina 26.3. kello 20.30. Tempaukseen osallistuminen on helppoa. Sammutat vain valot tunnin ajaksi. Siten olet mukana kertomassa maailman päättäjille huolestasi ilmastonmuutoksesta. Viime vuonna Suomen Earth Hourissa oli mukana satoja yrityksiä ja organisaatioita sekä noin kaksi miljoonaa suomalaista. Voi… jatkuu »

IdaFram_Japanitarvitseeapuamme_kuva_20110317

  Japanin katastrofin aiheuttamien tuhojen laajuus on vasta paljastumassa koko kauheudessaan. Viimeisimpien tietojen (17.3.2011) mukaan maanjäristysten ja niiden aiheuttaman tsunamin jäljiltä on kuollut tai kateissa lähes 15 000 ihmistä. Haluatko auttaa Japanin katastrofin uhreja? Osallistu lahjoittamalla rahaa avustusjärjestöjen katastrofirahastoihin tai levittämällä sanaa keräyksistä. Lahjoita tilisiirrolla tai suoraan netin kautta: Punainen… jatkuu »

IdaFram_Japani_Mazda_201103

Maanjäristys bannerissa »

Panu Laaksonen 14.3.2011 15:04 – Idan blogi

Japanin traagiset tapahtumat aiheuttavat harmaita hiuksia myös mainostajille. Marmai uutisoi tänään artikkelissaan, että Ruotsissa iltapäivälehti Aftonbladetin verkkolehti aftonbladet.se poisti etusivultaan Skellefteå Kraftin vesivoimaa hehkuttavan mainoksen. Hesarin sivuilla vastaavaa karsintaa ei ainakaan vielä ole päädytty tekemään. Mazda tiedustelee hieman kyseenalaisessa uutisympäristössä display-mainoksessaan “Mikä on laadun kotimaa”.

IdaFram_BrigitteBijou_20110303

Kuka saa haukkua ja ketä? »

Panu Laaksonen 3.3.2011 13:56 – Idan blogi

Ihmisten tarve haukkua työnantajaansa on saanut tehokkaan kanavan verkon sosiaalisista medioista. Höyryjä päästellään seurauksia miettimättä. Toivottavasti helpottaa. Pahimmillaan pilkkaa on arvioitu oikeudessa asti. Viimeisimpänä käräjäoikeus hylkäsi koruliike Bijou Brigitten nostaman korvauskanteen työntekijänsä kielteisestä Facebook-kirjoittelusta.  Päätöksestä uutisoivat esimerkiksi Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat. Julkisten ja hyvinvointialojen liiton johtava lakimies Mika Hämäläinen kommentoi kyseistä vääntöä… jatkuu »

Tutustu Ida Framin työnäytteisiin

Silmäasema

R-kioski

Sokos

KOTO living

Info-kirjakaupat

Yliopiston Apteekki

Sanoma

Novo Nordisk

PWC

Myrsky